Skyry.net

Tieto-Finlandia-palkinto Jari Leskiselle ja Antti Juutilaiselle (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen (WSOY)

Tieto-Finlandia

Tieto-Finlandia-palkinnon jakotilaisuus 15.12.2005

La Tour, Helsinki
Oikeushammaslääkäri Helena Ranta

Kolme viikkoa sitten valintalautakunta Paula Havaste, Fred Karlsson ja Esko Valtaoja julkisti ehdokkaansa tämänvuotisen Tieto-Finlandian voittajaksi. Enteellisesti Esko Valtaoja totesi tilaisuudessa minulle: ’mieluummin sinä kuin minä’. Tästä alkoi löytöretki kuuden tietokirjan ja niiden kirjoittajien maailmoihin; kiehtova matka täynnä elämyksiä, kilvoitusta, hikeä, kyyneleitä, tuskaa ja armeliaana loppuna vapautus voittajan ratkettua. Yllätin itseni ja toivottavasti yllätän myös teidät. Valinnassani päädyin kirjaan, jonka kolme viikkoa sitten sijoitin lukulistani viimeiseksi monista eri syistä taka-ajatuksena, ettei se kuitenkaan olisi voittaja. Mutta toisin kävi!

Millainen on kuluttajan eli tavallisen lukijan silmissä ihanteellinen tietokirja? Haluan tässä yhteydessä erityisesti korostaa sanoja lukija, tieto- ja -kirja, tasapuolisesti. Kirjallisuus ja kirjat muodostavat yhden sivistyksemme peruspilareista. Kirja on luotu kestämään, ja sen tulee kantaa arvonsa ja arvokkuutensa myös tulevaisuudessa. Lukijan suhde kirjaan, ja tietokirjaan, on intiimi ja jopa intohimoinen. Kirjaan tarttuu joskus kunnioittaen, toisena hetkenä täynnä odotuksia ja sen on myös joskus valmis heittämään nurkkaan. Elo-syyskuussa käydyssä keskustelussa tietokirjailijoista ja -kirjallisuudesta kysyttiin missä ovat tietokirjojen lukijat. Kyllä meitä on, mutta meitä on opastettava ja erityisesti on houkuteltava uusia lukijoita. Suurten ja pienten kustantamojen rooleista virinnyt sanailu piristi hieman loppukesää, mutta jäin kaipaamaan muutakin kuin keskustelua yhteiskunnan vajavaisesta tuesta. Otankin tietoisen riskin ehdottaessani, että meitä tietokirjakuluttajia varten perustettaisiin oma elävien tietokirjailijoiden klubi, ETK. Kaltaiseni laiskan kiireisen nykylukijan ainoa tapa pysyä tietoisena suomalaisesta ja vähän ulkomaisestakin nykyrunoudesta on elävien runoilijoiden klubi, ERK. Sen jäsenyydestä minulla on ollut suunnattomasti iloa, ja tietyissä piireissä ERKkiläisyyteni on tuonut jopa lisäarvoa!

Hakeudun tietokirjan pariin löytääkseni ja oppiakseni uutta, tullakseni älyllisesti haastetuksi, tarkistaakseni omat tietoni ja joskus toki puhtaasta inhimillisestä uteliaisuudesta. Kuusi Tieto-Finlandia-ehdokasta tarjosivat kaikkea edellä mainittua, mutta samalla monet niistä upottivat ja tukahduttivat minut tietämyksensä laajuuteen, rönsyilevään kerrontaan ja laajoihin kuvamateriaaleihin. Olen oppinut ja saanut paljon: minut on rokotettu pornoteollisuuden vääristämiä roolimalleja vastaan, olen perehtynyt uistimen kiehtovaan kehityshistoriaan, vaeltanut lumotussa tavaratalossa (rakastanhan shoppailua), paneutunut toisen maailmansodan tapahtumiin, suureen synteesiin parinvalinnasta ja elinympäristömme moniin riskeihin. Tästä kaikesta haluan erikoisesti kiittää kirjoittajia ja kirjojen kustantajia.

Miten verrata päärynää, omenaa, persikkaa, porkkanaa, lanttua ja naurista? Yhtenä hetkenä yksi maistuu parhaalta, hetken kuluttua kaipaa toista. Näin on myös tietokirjojen laita. Paremmuusjärjestykseen asettaminen on mahdotonta. Kirjat eivät juokse pikamatkoja, eivät hyppää korkeutta eivätkä työnnä kuulaa. Eräissä urheilulajeissa annetaan pisteitä taiteellisesta vaikutelmasta; kirjojen ulkoasun, taiton ja kirjasinlajin perusteella tätäkin voisi yrittää. Tieto-Finlandia-voittaja ei näillä mittareilla olisi kylläkään tullut valituksi.

Tieto-Finlandian saa tänä vuonna teos Jatkosodan pikkujättiläinen, jonka ovat toimittaneet Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. Kirjan perinteinen ja karun ankea ulkonäkö ei todellakaan houkutellut tarttumaan siihen, sivumäärästä puhumattakaan. Kirja on nimensä mukainen sisältäen valtavan määrän teknisiä tietoja taisteluihin osallistuneiden joukkojen aseistuksesta ja kalustosta, niiden koosta, ajoneuvoista jne. Mutta teksti yllättää, se houkuttelee lukemaan ja haastaa pohtimaan ja kyseenalaistamaan yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä. Toimittajat ovat ankaran kollegiaalisella kädellä karsineet ja tiivistäneet yli 60 kirjoittajan tekstit ja onnistuneet välttämään tilkkutäkkimäisen vaikutelman.

Jatkosodan pikkujättiläistä ei voi, ainakaan kaltaiseni amatööri, lukea läpi kannesta kanteen. Strategisesti hakeuduin siis lukemaan tapahtumista ja henkilöistä, joista jo jotain tiesin tai olin kuullut aikanaan isäni kertovan. Maailmansota jätti jälkeensä savuavan Euroopan. Jo 1. maailmansodan jälkeen syntyi iskulause ’Nie Wieder’, ’Ei enää koskaan’. Nämä sanat on kaiverrettu maan tasalle jyrätyn keskitysleirin muistokiveen, mutta viime vuosisadan loppupuoli osoitti, ettemme olleet oppineet riittävästi traagisista sodista ja aseellisista konflikteista. Jälleen kerran veli, sisar ja eri tavoin määräytyneet kansanryhmät kääntyivät toisiaan vastaan. Tämä tietokirja vahvistaa kaiken tiedollisen antinsa ohella käsitykseni sotien mielettömyydestä ja siitä, kuinka tärkeää on työskennellä rauhan puolesta tällä vuosituhannella.

Haluan kiittää Suomen Kirjasäätiötä luottamuksesta ja mielenkiintoisesta kunnia-tehtävästä, valintalautakuntaa mahdottomasta tehtävästä, tietokirjailijoita ja kaikenkokoisia kustantajia rikastuttavista hetkistä sekä toivottaa lopuksi kaikille Rauhallista Joulua tietokirjojen parissa.