Finlandia-palkintoFinlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Palkintosumma on valtiovarainministeriön päätöksellä veroton. Palkinto perustettiin vuonna 1984. Aluksi siitä kilpalivat kaunokirjallisuuden ohella myös tietokirjat. Vuonna 1989 tietokirjoille perustettiin Tieto-Finlandia-palkinto. Vuodesta 1993 alkaen Finlandia-palkintoa ovat voineet tavoitella vain romaanit. Suomen Kirjasäätiö asettaa vuosittain kolmejäsenisen valintalautakunnan, jonka tehtävänä on nimetä vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi. Vuodesta 1993 alkaen lopullisen palkinnonsaajan on valinnut yksi henkilö. Finlandia-palkintojen valitsijat, lautakunnat ja ajankohdat julkaistu Finlandia-kirjallisuuspalkinnon jako-ohjeet Finlandia-palkinto voittajat ja -ehdokkaat 2007 Hannu Väisänen: Toiset kengät (Otava) Valitsija: Kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola Muut palkintoehdokkaat: - Agneta Ara: Det har varit kallt i Madrid (PQR-kultur)
- Juha Itkonen: Kohti (Otava)
- Jari Järvelä: Romeo ja Julia (Tammi)
- Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet (Otava)
- Laura Lindstedt: Sakset (Teos)
2007 palkintolautakunta 2006 Kjell Westö: Där vi en gång gått (Söderströms) / Missä kuljimme kerran (suomentanut Katriina Savolainen, Otava) Valitsija: Professori Jyrki Nummi Muut palkintoehdokkaat: - Kari Hotakainen: Huolimattomat (WSOY)
- Markku Pääskynen: Vihan päivä (Tammi)
- Taina Sampakoski: Ikoni (Tammi)
- Petri Tamminen: Enon opetukset (Otava)
- Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall (Schildts)
2006 palkintolautakunta 2005 Bo Carpelan: Berg/Kesän varjot (Schildts/Otava) Valitsija: Puhemies Paavo Lipponen Muut palkintoehdokkaat: 2005 palkintolautakunta 2004Helena Sinervo: Runoilijan talossa (Tammi) Helena Sinervon puhe tilaisuudessa
Valitsija: Professori Jukka Sarjala Muut palkintoehdokkaat: 2004 palkintolautakunta 2003Pirkko Saisio: Punainen erokirja (WSOY) Valitsija: Kirjallisuuden tutkija, kriitikko Mervi Kantokorpi Muut palkintoehdokkaat:
Joel Haahtela: Elena (Otava)
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä (Tammi)
Leena Lander: Käsky (WSOY)
Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja (WSOY)
Lars Sund: Eriks bok (Söderström & Co) 2003palkintolautakunta 2002Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (WSOY) Valitsijana: Lasse Pöysti Muut palkintoehdokkaat:
Pirjo Hassinen: Jouluvaimo (Otava)
Anu Kaipainen: Granaattiomena (WSOY)
Reko Lundán: Ilman suuria suruja (WSOY)
Harri Tapper: Pitkäsuisten suku (Atena)
Kjell Westö: Lang (Söderström & Co/Otava) 2001 Hannu Raittila: Canal Grande (WSOY) Valitsijana: Claes Andersson
Muut palkintoehdokkaat:
Sakari Issakainen: Espalmador (Gummerus)
Daniel Katz: Laituri matkalla mereen (WSOY)
Ulla-Lena Lundberg: Marsipansoldaten / Marsipaanisotilas (Söderström & Co/Gummerus)
Maria Peura: On rakkautes ääretön (Tammi)
Asko Sahlberg: Eksyneet (WSOY) 2000 Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi) Valitsijana: Auli Viikari
Muut palkintoehdokkaat:
Sami Parkkinen: Teo (Gummerus)
Jusa Peltoniemi: Jäähyväiset sukuromaanille (WSOY)
Pirkko Saisio: Vastavalo (WSOY)
Eeva Tikka: Lohikäärmekylpy (Gummerus)
Kjell Westö: Vådan av att vara Skrake/Isän nimeen (Södertsröm & Co, Otava) 1999 Kristina Carlson: Maan ääreen (Otava) Valitsijana: Komissaari Erkki Liikanen
Muut palkintoehdokkaat:
Antti Hyry: Aitta (Otava)
Jari Järvelä: Lentäjän poika (WSOY)
Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä (Tammi)
Mikaela Sundström: Dessa himlar kring oss städs (Söderström & Co)
Jari Tervo: Minun sukuni tarina (WSOY) 1998 Pentti Holappa: Ystävän muotokuva (Wsoy) Valitsijana: näyttelijä Liisamaija Laaksonen
Muut palkintoehdokkaat:
Riikka Ala-Harja: Tom Tom Tom (Gummerus)
Mari Mörö: Kiltin yön lahjat (Wsoy)
Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu (Wsoy)
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava (Wsoy)
Harri Tapper: Missä kurkien aura on (Atena Kustannus) 1997 Antti Tuuri: Lakeuden kutsu (Otava) Valitsijana kirjailija Lassi Nummi
Muut palkintoehdokkaat:
Kari Hotakainen: Klassikko (WSOY)
Pirkko Lindberg: Candida (Schildts)
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (Atena Kustannus)
Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään (WSOY)
Lars Sund: Lanthandlerskans son (Söderström & Co) 1996 Irja Rane: Naurava neitsyt Valitsijana: elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki
Muut palkintoehdokkaat:
Päivi Alasalmi: Vainola
Pirjo Hassinen: Voimanaiset
Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
Heimo Susi: Virkamatka
Antero Viinikainen: Aleksis Kivi ja Serbian prinsessa 1995 Hannu Mäkelä: Mestari Valitsijana: pääjohtaja Maria-Liisa Nevala
Muut palkintoehdokkaat:
Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
Veronica Pimenoff: Risteilijät
Carola Sandbacka: Ellen Llewellyn
Jari Tervo: Pyhiksi yhteyteen
Maarit Verronen: Pimeästä maasta 1994 Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies Valitsijana: ekonomi Tellervo Koivisto
Muut palkintoehdokkaat:
Monika Fagerholm: Underbara kvinnor vid vatten
Jyrki Kiiskinen: Suomies
Leena Lander: Tulkoon myrsky
Paavo Rintala: Marian rakkaus
Jouko Turkka: Häpeä 1993 Bo Carpelan: Urwind/Alkutuuli Valitsijana: professori Kai Laitinen
Muut palkintoehdokkaat:
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä
Anja Kauranen: Ihon aika
Paavo Rintala: Aika ja uni
Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus
Maarit Verronen: Yksinäinen vuori 1992 Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia Muut palkintoehdokkaat:
Tua Forsström: Parkerna
Pentti Holappa: Sormenjälkiä tyhjässä
Hannele Huovi: Matka Grönlannin halki
Jouni Inkala: Tässä sen reuna
Jarkko Laine: Maailman yksinäisin mies
Tytti Parras: Vieras
Eva Wein: Kulkue 1991 Arto Melleri: Elävien kirjoissa Muut palkintoehdokkaat:
Kari Aronpuro: Tasanko 967
Agneta Enckell: Falla
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Paavo Rintala: Sarmatian Orfeus
Juha Seppälä: Super Market
Raija Siekkinen. Kuinka rakkaus syntyy
Lars Sund: Colorado Avenue 1990 Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi Muut palkintoehdokkaat:
Tiina Kaila: Bruno
Leena Krohn: Umbra
Juha Seppälä: Hyppynaru
Joni Skiftesvik: Tuulenpesä
Eira Stenberg: Kuun puutarhat
Kjell Westö: Utslag (Merkitty)
Benedict Zilliacus: Båten i vassen (Kertomus kadonneesta saaresta) 1989 Markku Envall: Samurai nukkuu Muut palkintoehdokkaat:
Bo Carpelan: År som löv (Vuodet kuin lehdet)
Martin Enckell: GUD ALL-EN
Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin
Olli Jalonen: Johan ja Johan
Eeva Joenpelto: Ei ryppyä, ei tahraa
Leena Krohn: Rapina
Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ralf Nordgren: Det kluvna äpplet (Halkaistu omena) 1988 Gösta Ågren: Jär Muut palkintoehdokkaat:
Mikael Enckell: Till Saknadens lov (Söderström & Co)
Martti Joenpolvi: Pronssikausi (Gummerus)
Anita Konkka: Hullun taivaassa (Tammi)
Hannu Mäkelä: Vetsikko (Otava)
Pepi Reinikainen: Hullu, ihana lintu - metsäkyyhky (Art House)
Johannes Salminen: Minnet av Alexandria/Aleksandrian muisto (Söderström & Co, WSOY)
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn-köl (Gummerus)
Jaakko Syrjä: Kertomuksia radan varresta (WSOY)
Antti Tuuri: Uusi Jerusalem (Otava)
Gösta Ågren: Jär (Söderström & Co) 1987 Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta Muut palkintoehdokkaat:
Pentti Holappa: Savun hajua
Sakari Issakainen. Paratiisissa ei soi Paganini
Christer Kihlman: Gerdt Bladhs undergång (Gerdt Bladhin tuho)
Eila Kostamo: Mustarastas
Ulla-Lena Lundberg: Sand (Kalaharin hiekkaa)
Ralf Nordgren: Pianobärarna (Pianonkantajat)
Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät
Hannu Salama: Amos ja saarelaiset
Juhani Syrjä: Omenatarha 1986 Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba Muut palkintoehdokkaat:
Bo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap (Tuuliajolla tappion maisemissa)
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Voijaa minun poroni
Juhani Peltonen: Iloisin suru
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka Aurinkoratsastus
Antti Tuuri Ameriikan raitti 1985 Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika) Muut palkintoehdokkaat:
Annika Idström: Veljeni Sebastian
Leena Krohn: Tainaron
Matti Kuusi: Ohituksia
Hannu Mäkelä: Unelma onnesta numero 5
Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Hannu Salama: Finlandia-sarja
Göran Schildt: Moderna tider (Nykyaika)
Keijo Siekkinen: Äidin hauta
Caj Westerberg: Kirkas nimetön yö 1984 Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma Muut palkintoehdokkaat:
Bo Carpelan: Marginalia till grekisk och romersk diktning (Marginalia, merkintöjä Kreikan ja Rooman runoudesta)
Paavo Haavikko: Pimeys
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
Veronica Pimenoff: Loistava Helena
Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee
Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu 
|