![]() | KampanjatVuoden kirjat -luetteloSuomen Kustannusyhdistys julkaisee vuosittain Vuoden kirjat -luettelon, jossa yhdistyksen jäsenkustantajat kertovat vuoden aikana julkaisemistaan kirjoista. Luettelo ilmestyy lokakuun viimeisellä viikolla ja sitä on saatavana kirjakaupoissa ja Helsingin kirjamessuilla. Kirja koulussa -kampanjaSuomen Kirjasäätiö järjestää vuosittain kouluille suunnatun lukemisenedistämiskampanjan. Ensimmäinen Kirja koulussa -kampanja järjestettiin vuonna 2004 seitsemänsille luokille. Tämän jälkeen on suunniteltu kaksi kampanjaa vuonna 2005 kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille ja 2006-2007 alakoulun 4.-6. -luokkalaisille oppilaille. Lisätietoja menneistä ja tulevista kampanjoista saa osoitteesta www.kirjakoulussa.fi. Tänä vuonna Kirja koulussa -kampanjan kohderyhmänä ovat lukiolaiset. Kirjan ja ruusun päiväSuomen Kustannusyhdistys on järjestänyt vuodesta 1996 Kirjan ja ruusun päivän tapahtumaa. Päätapahtumaa on vietetty Helsingin keskustassa jonne kirja-alan ihmiset ovat kerääntyneet viettämään keväistä kirjatapahtumaa. Vuonna 2007 Kirjan ja ruusun päivän päätapahtumassa oli yli 60 kirjakojua ja tapahtumalavalla riitti ohjelmaa nonstoppina yhdeksän tuntia. Lavalla oli haastateltavana suurin osa kevään uutuuskirjojen kirjailijoista. Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.kirjaruusu.fi. |